Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 12.1. sivistyskatsauksen, johon se koosti hallintoalan käänteitä viime vuosikymmenien ajalta. Katsaus on hyvin karua luettavaa: oppimistulokset ovat heikentyneet 1990-luvulta lähtien. Suomi on muun muassa jäänyt jälkeen PISA-tulosten kärkipaikoilta, korkeakoulutus vaikuttaa edelleen olevan vahvasti periytyvää ja varhaiskasvatuksen osuus laahaa muita Pohjoismaita. Iloitsemisen aiheet ovat harvassa.
Ei ole sattumaa, että käännös huonompaan tapahtui juuri 1990-luvulla. Sen tienoilla vallalle nousi tehokkuusajattelu, ja hallitukset kerta toisensa jälkeen leikkasivat systemaattisesti koulutuksesta ja sivistysrahoituksesta. Meistä jokainen muistaa vaikkapa korkeakouluopiskelijoiden vuonna 2015 käynnistämän Koulutuslupaus-kampanjan, jonka aikana puolueet lupasivat kilvan olla leikkaamatta koulutuksesta. Tuloksena oli keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama Sipilän hallitus, jonka leikkuri ahmaisi suihinsa 800 miljoonaa euroa.
Tänä aikana kouluhenkilökunnan työkyky on venytetty äärimmilleen. Säästämisen nimissä sihteerit ovat harvinaistuneet ja opettajien kontolle asetetaan huima määrä vaatimuksia, joista vain osa liittyy opettamiseen. Vuosikymmenten määrätietoiset säästötoimenpiteet ovat johtaneet lähikoulujen lakkautuksiin ja ryhmäkokojen kasvamiseen. Lapset, opiskelijat ja opettajat uupuvat, ja silti oikeistopuolueet vaativat tekemään ihmeitä pelkillä roposilla.
Mikäli koulutuksen puutteisiin ei tartuta päättäväisesti eikä siihen suunnata tarvittavia resursseja – rahaa, aikaa ja osaavaa, motivoitunutta työvoimaa –, tulevaisuutemme on synkkä. Jos ihminen putoaa kelkasta jo perustaitojen osalta, hänelle on valitettavasti luvassa kivinen tie alati monimutkaistuvassa yhteiskunnassa. Tämä johtaa yhä syvenevään eriarvoistumiseen, jossa valmiiksi varakkaista oloista tulevilla on mahdollisuus paikata systemaattisesti rapautetun järjestelmän puutteita rahalla.
Tällä hallituskaudella on tapahtunut muutos kohti parempaa. Vasemmistoliiton johdolla toteutettiin muun muassa oppivelvollisuuden laajeneminen maksuttomaan toiseen asteeseen. Me haluammekin, että laadukkaan opiskelun ja koulutuksen mahdollisuudet ovat avoimia kaikille, ja toimimme johdonmukaisesti sen puolesta. Mutta yksi hallituskausi ei riitä paikkaamaan vuosikymmenten tuhoa.
Jos koulutusta ei nähdä ylivertaisena, itsensä moninkertaisesti takaisin maksavana panostuksena tulevaisuuteen, puutteet johtavat väistämättä yhteiskunnallisiin ongelmiin. Pirstaloituneen koulupolun kulkenut ihminen ei välttämättä kykene esimerkiksi erottamaan disinformaatiota tutkitusta tiedosta vaan tekee päätöksensä väärien tai valheellisten lähtökohtien perusteella. Kun faktat, koulutus ja tiede menettävät merkityksensä, niin yhteiskunnan ylläpitäminen kuin työelämäkin siirtyvät keinottelijoiden ja hyväksikäyttäjien harteille.