Vierailin eilen Talentian vaalipaneelissa Kouvolassa. Hieno paneeli todella tärkeällä asialla, mutta minun on todettava, että olen huolissani siitä, miten jotkut ehdokkaat suhtautuvat mielenterveysongelmiin.

En todellakaan pidä siitä, miten nuivasti muun muassa lääkkeisiin, terapiaan ja psykiatrien apuun suhtaudutaan.

Ei mielenterveyslääkkeiden syöminen ole häpeä tai välteltävä asia. Ne ovat lääkkeitä. Ne voivat kirjaimellisesti jopa pelastaa ihmishenkiä.

Samalla on kaunista puhua juurisyihin puuttumisesta, mutta puhe koskee aina yksilön omia toimia. Liiku enemmän, harrasta seksiä, älä räplää kännykkää… Suurempia ongelmia, kuten toimeentulon epävarmuutta, kiihtyvää kilpailullisuutta ja pirstaloituneita palveluita ei hahmoteta.

Kerroin itse lopuksi anekdootin siitä, miten olen itse ollut syrjäytynyt. Minulla ei ollut vuosiin mitään muuta kuin seinät. Mutta rämmin ylös.

Minua kehuttiin, että otin itseäni niskasta kiinni. ”Siitä se lähtee!”

Ei.

Rämmin puhtaalla tuurilla. En omaa erinomaisuuttani.

Olisin tarvinnut apua jo kauan sitten, mutta ajattelin olevani liian arvoton yhteiskunnan tukeen. Olin epäonnistunut, en saanut itse itseäni korjatuksi.

Kanssaehdokkaideni kaltaiset ajatusmaailmat opettivat minut ajattelemaan niin jo kauan sitten.

Mielenterveysongelmat ovat moninaisia, mutkikkaita ja pirun vaikeita, eivätkä ne koske pelkästään nuoria. Jokainen voi sairastua, ja moni on jo sairastunut. Liian moni.

Se ei ole heikkoutta. Se on osa elämää, eikä elämä aina kysele lupia.

Entä mitä sitten voimme tehdä? Paljonkin.

Mielenterveyden osuutta tulee nostaa terveydenhuollon rahoituksessa. Samalla tulee vihdoin säätää kunnon terapiatakuu, ja psykoterapeuttikoulutus on saatava maksuttomaksi. Etenkin päihdeongelmaiset ansaitsevat parempaa apua, eivät stigmaa.

Tarvitsemme myös perustulon, jotta jo valmiiksi heikossa asemassa oleva ihminen ei joudu viimeisillä voimillaan tappelemaan monimutkaisen byrokratiakoneiston kanssa.

On myös vahvistettava keinoja, joilla jokainen voi kokea olevansa tärkeä ja haluttu osa yhteiskuntaa, kuten avaamalla koulutuspolkuja ja puuttumalla syrjiviin, normittaviin rakenteisiin.

Side ympäröivään maailmaan ja yhteisöön, perusturva, palveluiden saatavuus ja vapaus toteuttaa itseään tekevät ihmeitä mielenterveydelle.

Maailma, jossa kompastuminen matkalla ei ole yksilön leimaava virhe, vaan jossa kompuroinut nostetaan yhdessä takaisin matkaan.

Minne se sitten ikinä viekin.