Uutuuttaan kiiltelevät hyvinvointialueet koskettavat ihmiselämän eri osa-alueita kehdosta hautaan ja käsittävät valtavan joukon ainutlaatuisia elämäntilanteita. Kaikki eivät kuitenkaan saa yhdenvertaista kohtelua osakseen, vaan jotkut joutuvat taistelemaan oikeuksistaan. Vaikka kehitystä on tapahtunut, yhteiskunnan normeista poikkeavien taival palvelujen pariin voi olla täynnä esteitä, joita muut eivät edes huomaa.
Onko esimerkiksi sosiaalityöntekijöillä varmasti tarpeeksi aikaa perehtyä sellaisen perheen dynamiikkaan, jossa on yksi tai jopa useampi neurokirjolla oleva jäsen? Tai jos ihminen hakee lähetettä sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle, saako hän sellaisen varmasti vai ohjaako lääkäri hänet surutta psykiatrian puolelle? Esimerkkejä on lukemattomia, ja niistä jokaista yhdistää toiseuttamisen kokemus.
Mutta entä jos auttaja tahtomattaan vähättelee, käyttää toistuvasti viiltäviä ja satuttavia sanoja, tai ohjaa väärään suuntaan? Kerran sirpaloitunutta luottamusta on todella vaikea korjata, jos yhteistä kieltä ja kunnioitusta ei onnistuta löytämään. Haaste vain kasvaa, jos muurina on kokonainen kulttuuri, jota ei edes haluta ymmärtää.
Ihmisyyden monimuotoisuuden kohtaaminen ja aiheeseen perehtyminen sopii huonosti virtaviivaisuutta ja kulukuria arvostavaan järjestelmään. Vaikka työntekijä kuinka haluaisi itse viettää aikaa asiakkaan parissa ja pureutua tämän ongelmiin perinpohjaisesti ja kunnioittavasti, on aika rajallista ja seuraava avuntarvitsija kolkuttaa jo oven takana. Keskimääräisyyksiin perustuva liukuhihnajärjestelmä ei ole kestävä ratkaisu kenenkään kannalta ja aiheuttaa tyytymättömyyttä pöydän molemmin puolin.
Ymmärrys ihmiselämän moninaisuudesta kehittyy jatkuvasti. Tässä piilee vallanpitäjien vastuu: vaikka monet päätökset ovat tavalla tai toisella arvovalintoja, perustietojen on pohjauduttava aina tutkittuun tietoon. Asiantuntijoiden, alan ammattilaisten ja erilaisten järjestöjen kuunteleminen on yksi tärkeimmistä vallankäyttäjän tiedonkeruun peruspilareista, ja on suorastaan vaarallista, jos tieto päätetään torjua omiin ennakkoluuloihin vedoten. Päättäjien velvollisuus on antaa työntekijöille työkalut, joiden avulla työn voi tehdä niin hyvin kuin mahdollista.
Pahimmillaan pelko omien elämäntapojen, identiteetin ja kulttuurin tuomitsemisesta voi johtaa palvelujen karttamiseen, syrjäytymiseen ja paheneviin terveysongelmiin niin mielenterveyden kuin somaattisen terveyden saralla. Yhtäkään elämää ei ole varaa menettää tietämättömyyden, kiireen ja aliresursoinnin takia.
Julkaistu alun perin Kouvolan Sanomissa 16.1.2022