Käyttöhuoneet ovat pieni, mutta tarpeellinen korjaus epäonnistuneeseen huumepolitiikkaan

Taannoinen 50 000 nimen rajapyykin rikkonut kansalaisaloite valvottujen käyttöhuoneiden mahdollistamisesta on aiheuttanut vilkasta keskustelua niin somessa kuin lehtien palstoilla. Keskustelu onkin todella tervetullutta, sillä nykyinen kieltoihin ja syyllistämiseen perustuva järjestelmä ei yksinkertaisesti ole toimiva. Sen tilalle on mitä pikimmiten saatava lääketieteellisesti perusteltu ja ongelmakäyttäjän kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva vaihtoehto.

Haastavien kysymysten monipuolisen, avoimen ja tieteellisiin käytäntöihin perustuvan tarkastelun vahvana kannattajana toivon, että eduskunnassa löytyy rohkeutta käyttöhuonealoitteen hyväksymiselle. On kuitenkin vaarana, että aloite torpataan vedoten Suomen näennäiseen erikoislaatuisuuteen tai kokeilun lopputulema upotetaan loputtomien selvitysten suohon. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, sillä liian usein asiantuntijuus ja tutkittu tieto on saanut väistyä päätöksenteossa.

Hyvä esimerkki tästä on eduskunnan taannoin tyrmäämä aloite kannabiksen dekriminalisoinnin selvityksen aloittamisesta. Samalla kun maailma avaa ovia kannabiksen eriasteiselle laillistamiselle ja valtaville verotuloille mm. Saksan ja Yhdysvaltojen johdolla, Suomi pitäytyy menneisyydessä. Ensivaikutelmalta pelottavaltakin tuntuvia asioita on uskallettava selvittää, vain siten kehitymme yhteiskuntana ja kartutamme päätöksentekoon vaadittavia tietoja. Etenkin kannabiksesta puhuttaessa saatavilla on jo mittava, maailmanlaajuinen tietopankki täynnä dekriminalisointia puoltavaa aineistoa. Sama koskee käyttöhuoneita.

Ensisijaisesti rikoslain kautta huumausaineita käsittelevä politiikka aiheuttaa myös muita lieveilmiöitä, joita moni ei tule ajatelleeksi. Se voi saada ihmiset jopa kuvittelemaan, että erilaisten päihteiden käytössä on ensisijaisesti kyse heikon moraalin kaltaisista ilmiöistä, ja yhteys mm. mielenterveysongelmiin ja syrjäyttämiseen jäävät vähemmälle huomiolle. Tuomitsemisen kulttuuri johtaa nykytilanteeseen, jossa ongelmista ei uskalleta puhua.

Suoranainen inho huumeiden käyttäjiä kohtaan on näkynyt myös tämän lehden sivuilla, jolla apua tarvitsevista ihmisistä on puhuttu todella ala-arvoiseen sävyyn. Huumeongelmien kanssa kamppaileva on aina aivan yhtä lailla oikeutettu hyvinvointiyhteiskunnan tukipalveluihin kuin kaikista huumausaineista pidättäytyväkin. Normien ulkopuolella oleminen ei tarkoita sitä, että menettää yhteiskunnan jäsenyytensä, eikä huumeiden käyttö ole koskaan syy ihmisarvon menettämiselle.

Yksikään huumeongelmien kanssa painiva ihminen ei tule saamaan tarvitsemaansa apua, jos tutkitun tiedon, asiantuntijuuden, riittävien resurssien ja aidon myötätunnon sijaan valitaan vanhentuneisiin käsityksiin perustuva moralisointi ja myrkyllinen ylemmyydentunne.

Julkaistu alun perin Kouvolan Sanomissa 25.8.2022.

Ne, joilla on pienin ääni, ansaitsevat suurimman huomiomme.