Vaalit lähestyvät päivä päivältä, ja vaalien puheenaiheet hakevat paikkaansa. Melkein kaikki puhuvat tavalla tai toisella kestävyydestä, mutta siinä missä toisille se tarkoittaa planeetan ja fysiikan lakien mukaista kestävää elämäntapaa, toisille se on väylä puhua rahasta – ja ennen kaikkea siitä, keneltä sitä otetaan pois sopeuttamisen nimissä. Mutta tällä kertaa haluan nostaa esiin asian, joka on…
Olemme saaneet viime aikoina lukea lohduttoman tekstin toisensa perään metsien nykytilasta. Metsien miltei mittaamattoman arvokasta roolia hiilinieluna ja -varastona ei ymmärretä, eikä keskustelussa oikein edes osata erottaa näiden kahden eroa. Hakkuut kutittelevat tutkitusti lakirajan väärää päätä, ja nyt selvitykset osoittavat, että muun muassa metsäsertifikaattien valvonnassa ja tulkinnassa on vakavia puutteita. Ongelmista vaietaan ja niitä piilotellaan,…
Kouvolan kaupunginhallitus palautti minun ja valtuutettu Bymanin kesäkuussa jättämän valtuustoaloitteen vuosittaisesta pride-liputuksesta takaisin valmisteluun. Toistamiseen. Päätös on täysin järjetön, ja sillä yritetään selvästikin pelata aikaa. Vaalithan ovat tulossa, ja tietyissä ympyröissä sateenkaarilipun kanssa näyttäytyminen olisi poliittinen itsemurha. Niin heikkoa on päättäjiemme ymmärrys yhdenvertaisuudesta ja kunnioitus kaupunkimme asukkaita kohtaan. Jos luette tekstiäni, tiedätte todennäköisesti jo hyvin,…
Ne, joilla on pienin ääni, ansaitsevat suurimman huomiomme.