Hyvät toverit. Istuin viime perjantaina yliopistolla luennolla, joka käsitteli muun muassa soiden ennallistamista, niiden osuutta monimuotoisuudessa sekä niiden, ja niitä koskettavien toimien, vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Luennoitsijamme, ansioitunut ja pitkän uran tehnyt tutkija, pysähtyi, ja mittaili meitä katseellaan. Hetken jälkeen hän totesi – aivan oikeutetusti – että lainsäädännöllä on valtava merkitys siihen, millaisen arvon me annamme luonnolle…
Taannoinen 50 000 nimen rajapyykin rikkonut kansalaisaloite valvottujen käyttöhuoneiden mahdollistamisesta on aiheuttanut vilkasta keskustelua niin somessa kuin lehtien palstoilla. Keskustelu onkin todella tervetullutta, sillä nykyinen kieltoihin ja syyllistämiseen perustuva järjestelmä ei yksinkertaisesti ole toimiva. Sen tilalle on mitä pikimmiten saatava lääketieteellisesti perusteltu ja ongelmakäyttäjän kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva vaihtoehto. Haastavien kysymysten monipuolisen, avoimen ja tieteellisiin käytäntöihin perustuvan…
Kouvolan kaupunki on nostanut sateenkaarilipun salkoon ensimmäisen kerran seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta vuonna 2019 kaupungissa järjestetyn Kouvola Pride -tapahtuman yhteydessä. Liputus oli merkittävä ele ja antoi vahvan viestin siitä, että Kouvolan kaupunki tunnistaa kaupunkilaisten moninaisuuden eikä pelkää osoittaa tukeaan julkisesti. Liputuksen kytkeminen pelkästään Kouvolan kaupunkiorganisaation ulkopuolisten toimijoiden järjestämien tapahtumien varaan on kuitenkin ongelmallista, sillä Kouvolassa asuvien…
Ne, joilla on pienin ääni, ansaitsevat suurimman huomiomme.