Uutuuttaan kiiltelevät hyvinvointialueet koskettavat ihmiselämän eri osa-alueita kehdosta hautaan ja käsittävät valtavan joukon ainutlaatuisia elämäntilanteita. Kaikki eivät kuitenkaan saa yhdenvertaista kohtelua osakseen, vaan jotkut joutuvat taistelemaan oikeuksistaan. Vaikka kehitystä on tapahtunut, yhteiskunnan normeista poikkeavien taival palvelujen pariin voi olla täynnä esteitä, joita muut eivät edes huomaa. Onko esimerkiksi sosiaalityöntekijöillä varmasti tarpeeksi aikaa perehtyä sellaisen perheen…
Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikköön Pekka Katajaan kohdistunut hyökkäys on vavisuttanut meitä kaikkia ja on tekona anteeksiantamaton. Se on kuitenkin oire valtavasta, jo vuosien ajan muhineesta ongelmasta, jota suomalainen yhteiskunta ei osaa vielä käsitellä: vihan normalisoitumisesta. Tuskin kukaan voi kieltää sitä, että poliittinen retoriikka on koventunut vuosi vuodelta. Netti vilisee vihapuhetta, poliitikot saavat osakseen uhkauksia ja fyysisiä…
Ne, joilla on pienin ääni, ansaitsevat suurimman huomiomme.