Kerron rehellisesti, että en voi väittää iloitsevani vaalituloksesta. En valtakunnallisesti, en kaakon suhteen. Muodostui uusi hallitus melkein miten hyvänsä – ja voi pojat, siitä vasta souvvi tulee –, luvassa on vaikeat ajat muun muassa pienituloisille, duunareille, vähemmistöille, opiskelijoille, julkisille palveluille, ympäristölle ja tutkitun tiedon arvostukselle. Mutta vaikka tulos oli mikä oli, henkilökohtaisesti olen tyytyväinen. Ylitin…
Vierailin eilen Talentian vaalipaneelissa Kouvolassa. Hieno paneeli todella tärkeällä asialla, mutta minun on todettava, että olen huolissani siitä, miten jotkut ehdokkaat suhtautuvat mielenterveysongelmiin. En todellakaan pidä siitä, miten nuivasti muun muassa lääkkeisiin, terapiaan ja psykiatrien apuun suhtaudutaan. Ei mielenterveyslääkkeiden syöminen ole häpeä tai välteltävä asia. Ne ovat lääkkeitä. Ne voivat kirjaimellisesti jopa pelastaa ihmishenkiä. Samalla…
Tehostamisesta on tullut näin eduskuntavaalien alla varsinainen taikasana, jonka rytmiseltä toistamiselta harva on voinut välttyä. Moni ehdokas liittää sen etenkin hallintoon, ja onhan ajatus sinänsä helposti ymmärrettävä: kukapa ei ajatuksen tasolla haluaisi toimia tehokkaasti ja käyttää tehokkaita palveluja, jotka on virtaviivaistettu äärimmilleen? Puheet kuitenkin piilottavat alleen karun todellisuuden, jossa tehostamiseksi kutsuttu leikkaaminen on saanut alan…
Ne, joilla on pienin ääni, ansaitsevat suurimman huomiomme.